Suomalainen Sanomalehtimiesliitto   The Finnish Association of Journalist

 
SSL
Esittely
Kokoukset ja johtokunta
Säännöt
Yhteystiedot
 
Jäsenyys
Jäsenkirjeet
Liity jäseneksi
Jäsenhakulomake
Muutoslomake
 
Toiminta
Suometar-päivä
Olli-palkinnot
Satavuotisjuhlat
Matkat
Mediapiiri
Tapahtumat arkisto
In memoriam
Kirjat
Uuden Suomettaren
Säätiö
 
Takaisin etusivulle
 
 

Historian ovi repeytyi auki

Sata vuotta sitten historian ovi repeytyi yllättäen auki ja suomalaiset syöksyivät siitä itsenäisyyteen. Sitä ennen poliittinen tilanne suuriruhtinaskunnassa oli nähty synkkänä. Sen enempää passiivinen vastarinta kuin myöntyvyys eivät olleet pysäyttäneet keisarikunnan yhtenäistämispyrkimyksiä, jotka Suomessa koettiin sortokausina. Aktiivisille vastarinnalle ei nähty edes mahdollisuuksia. Ulkomainen myötätunto ei vaikuttanut mitään.

Maailmansodan syttyminen nähtiin mahdollisuuksien oven raottumisena. Ylioppilaat perustivatkin syksyllä 1914 jääkäriliikkeen, joka koulutti kansallisen vapautusarmeijan. Sen näkymät olivat kuitenkin kauan hämärät. Eli kuten Heikki Nurmio tasan sata vuotta sitten Libaussa kirjoitti, "koko onnemme kalpamme kärjessä on".

Keisarivallan kaatuminen maaliskuussa 1917 sysäsi suomalaiset laajemmin liikkeelle. Väliaikainen hallitus peruutti sortotoimet – ja moni olisi tyytynyt siihen. Enintään toivottiin autonomian selkeyttämistä – eihän Pietarin kanssa oltu yli sataan vuoteen päästy yksimielisyyteen edes siitä, mitkä olivat Suomen perustuslait. Maarit Tyrkön isoeno sorvasikin Lex Tulenheimon.

Paljolti jääkäriliikkeen piirissä oli kypsynyt pidemmälle tähtääviä ajatuksia. Myös maailman ensimmäinen sosiaalidemokraattinen pääministeri Oskari Tokoi puhui jo huhtikuussa 1917 Suomen itsenäisyydestä. Tosin siitä oli monia tulkintoja. Vielä heinäkuun kohutussa valtalaissa ulkopolitiikka ja sotilasasiat jätettiin Pietarin hoiviin.

Jo jääkäriliikkeessä vanhojen porvaripuolueiden rajat olivat murtuneet. Siinä oli mukana myös pienen Maalaisliiton edustajia, kuten jääkärivärväri Vihtori Kosola. Sosialistejakin oli lähtenyt Saksaan – jopa Yrjö Mäkelinin poika.

Ylioppilaat muodostivat tilannetta seuraamaan Aktiivisen Komitean eli AK:n ja hieman varttuneempiakin kansalaisia kerääntyi itsenäisyystavoitteen taakse. Vanhemmat valtiomiehet olivat kuitenkin varovaisia – samoin porvarilliset valtalehdet Helsingin Sanomat ja Uusi Suometar. Edes nuorsuomalainen kansanedustaja Heikki Ritavuori ei saanut tekstiään julki Hesarissa. Muotoutuva itsenäisyysliike totesikin tarvitsevansa oman äänenkannattajan. Näin päätettiin huhtikuussa 1917 monissa kokouksissa perustaa Uusi Päivä. (Sitä ei pidä sekoittaa saman nimiseen turkulaiseen kommunistilehteen takavuosina.) Näytenumero ilmestyi 10. toukokuuta ja vakinainen ilmestyminen joka arkipäivä alkoi 21. toukokuuta.

*

Hankkeen avainhahmo oli lääketieteen tohtori Eino Suolahti. Ylioppilasjohtajia olivat useimmat muutkin avainhenkilöt. Uuden Päivän päätoimittaja Kaarlo Koskimies on kaikkien aikojen tärkeimpiä ylioppilasjohtajia ­–

Perustetun Iltalehti-Osakeyhtiön toimitusjohtajaksi kutsuttiin Eino Railo – Helsingin Sanomain aiempi toimitussihteeri, Kustannus Oy Kirjan toimitusjohtaja sekä sittemmin tuottelias kirjallisuuden tutkija ja kirjailija. Uudessa Päivässä hän kolumnoi – nykytermiä käyttäen – ahkerasti ja ärhäkkäästi nimimerkillä Sissi. Venäjän-osastoa toimitti H.J. Viherjuuri, myöhemmin Veli Giovannina tunnettu aikakauslehdistön uranuurtaja. V.A. Koskenniemi kiinnitettiin lokakuussa kulttuuritoimittajaksi, mutta hän laati myös runsaasti poliittisia artikkeleja. S.J. Pentti ja Yrjö Ruuth, myöhempi Ruutu, olivat päätoimittajan lomasijaisina.

Nelisivuisen lehden toimitus ei ollut juuri tätä suurempi, mutta avustajakunta oli ahkera ja nimekäs. Mainittakoon vaikkapa K.R. Brotherus, Harri Holma, Artturi Järviluoma, Kyösti Järvinen, Erkki Kaila, Lauri Kettunen, Paavo Korpisaari, Eino Leino, Ernst Linko, O.V. Louhivuori, J.J. Mikkola, Heikki Renvall, Vilho Setälä, Juhani Siljo, P.E. Svinhufvud, Onni Talas, L. Vennervirta ja Kyösti Wilkuna. Lista on kuin ajan keskipolven Kuka kukin on. Vuoden 1918 puolella lehteen kirjoittivat myös Tekla Hultin, Maila Talvio ja pari muuta naista, mutta toki joukko oli kovin miehinen.

*

Joku kysynee tässä vaiheessa, mistä rahat? Tästä vastasi johtokunnassa ennen muuta Mauri Honkajuuri, Kansallispankin johtokunnan jäsen ja tuleva pääjohtaja. Hän ei voinut tietenkään toimia hankkeessa ilman esimiehensä, pääjohtaja J.K. Paasikiven lupaa. Muitakin talousmiehiä oli johtokunnassa.

Markkinointi alkoi rohkeasti, sillä näytenumeroa painettiin 40.000 kpl. Se jaettiin Uuden Suomettaren ja Karjalan Aamulehden tilaajille sekä mm. Suomi- ja Salama-.yhtiöiden asiamiehille. US:n levikki oli tuolloin 17.000 kpl ja HS:n peräti 50.000 kpl Työmiehen levikin ampaistessa peräti 80.000 kappaleeseen. Hbl:n levikki oli 39.000kpl. Uusi Päivä otti kilpailijoitaan hyvin kiinni, vuoden lopulla sen levikki ylitti jo 9.000 kpl, mitä sen seuraaja, ensimmäinen Iltalehti, ei koskaan edes lähennellyt.

Ilmoituksiakin lehdessä oli aika lailla – osa ehkä kannatusmielessä annettuja. Vuoden 1917 tappioksi tuli kuitenkin yli 76.000 markkaa eli 92.000 nykyeuroa, mikä vauhditti oman kirjapainon hankkimista. Siihen asti lehti oli tehty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa – tiloissa ja ehkä osin niillä latomakoneillakin, jotka olivat osalle meistä hyvin tuttuja. Kirjapaino taloineen hankittiinkin kesällä 1918 KOP:n luotolla Pohjois-Makasiininkatu 9:stä Kasarmintorin reunalta. Kauppa oli inflaatio-oloissa hyvin onnistunut, sillä kun Uusi Päivä 1919 liitettiin Uuden Suomen konserniin ja talo myytiin, kertyi vuosivoittoa 54.000 nykyeuroa.

Perustetusta Uuden Päivän rahastosta tuli toinen Oy Uuden Suomen pääosakkaista samankaltaisen taustan omaavan Uuden Suomettaren säätiön kanssa ja pääomaa jäi noin 35.000 nykyeuroa jaettavaksi vuosittain isänmaallisiin tarkoituksiin. Näistä, sittemmin hyvin kartutetuista varoista saamme nauttia tänäkin iltana – kiitos siitä rahastolle.

Uuden Päivän tilaama 16-sivuinen Voigtländische-rotaatio siirrettiin Lönnrotinkadulle Uuden Suomettaren 32-sivuisen rotaation viereen. Vanha Uuden Suomettaren kone myytiin Oulun kommunisteille, mikä johti isänmaallisen US-yhtiön eroon graafisen teollisuuden liitosta joksikin aikaa. Koneella painettiin Kansan Tahtoa vuoteen 1961 saakka. Ehkä raha ei haise ...

*

Palaan kuitenkin kevääseen 1917. Uusi Päivä oli siis iltapäivälehti – ei toki ensimmäinen edes suomen kielellä, sillä sitä oli muun muassa Työmies ja sen seuraaja Suomen Sosialidemokraatti vuoteen 1934 saakka. Vanhasuomalaisetkin olivat kokeilleet 1912-13 työväestölle suunnatulla Iltalehdellä. Uuden Päivän perustajilla oli kuitenkin näkemys iltapäivälehden erityispiirteistä – olkoon, että levikki nojasi keskeisesti tilauksiin, kuten Ilta-Sanomilla vielä 1950-luvulla. Jakajia riitti kauan.

Uusi Päivä lupasi "enemmän kuin sanomalehdistössämme yleensä on laita suoda tilaa sellaisillekin kirjoituksille, jotka joissakin suhteissa voivat poiketa lehden omasta kannasta". Tällaisesta moniarvoisuudesta kiisteltiin Uudessa Suomessa vielä 1970-luvun alussa. 1910-luvulla lehdet olivat yleensä hyvin puoluesidonnaisia, mutta Uudessa Päivässä oli jokseenkin tasan vanha- ja nuorsuomalaisia. Toimitustavan luvattiin olevan "arvokasta ja pirteää" sekä "valpasta" – hyviä tavoitteita tänäänkin.

Käytännössä Uusi Päivä oli toki meidän silmissämme petiittierämaa. Kuvia ei juuri ollut kuin ilmoituksissa, otsikot olivat enimmäkseen seisovia tyyliin "Venäjältä". Marraskuun 1917 suurlakon väkivaltaisuuksia kuvattaessa intouduttiin kuitenkin yli sivun vedettyihin otsikoihin. Päätoimittaja Koskimiehen tekstit olivat toisinaan pateettistakin asiaproosaa, kun taas Railon polemiikilla olisi pärjännyt  nykyisessä somessa. Toisaalta hän intoutui romanttisiin sanamaalailuihin "Ugrian" taistelusta perivihollista vastaan. Ollin pakinat olivat sen sijaan ihan nykyaikaista kieltä.

*
  
Ennen muuta Uusi Päivä oli yhden asian aatteellinen ajaja. Lainaan lehden ohjelmanjulistusta: "Suomen on saatava vapaa, itsenäinen asema maailman kansojen joukossa. Tämän vaatimuksen oikeutus perustuu siihen tosiasiaan, että Suomi maantieteellisesti, kansallisesti ja sivistyksellisesti muodostaa maailman kaikista muista kansoista eroavan kansayksilön. Suomen itsenäisyyden toteuttamismahdollisuus taas perustuu siihen, että Venäjän kansan taholta on nyt päteviksi tunnustettu aatteet kansojen vapaudesta, tasa-arvoisuudesta ja veljeydestä."

Uusi Päivä rajasi kuitenkin kansojen oikeutta itsenäistymiseen tavalla, jota voi soveltaa vaikkapa Katalonian tai kurdien nykyiseen tilanteeseen: "Vapauden ja itsenäisyyden ansaitsee ja voi pitää yllä ainoastaan sellainen kansa, jonka jäsenissä asuu elävä tietoisuus kansallisesta ja sivistyksellisestä yhteenkuuluvaisuudesta ja sen asettamista velvollisuuksista. Sen vuoksi on lamautunut kansallistuntomme elvytettävä ---. Yhteiskunnallisella ja taloudellisella alalla on --- avautunut tilaisuus perinpohjaisen uudistyön suorittamiseen. --- on pyrittävä turvaamaan vähäväkisten ja rasitettujen kansanluokkien oikeuksia ja asemaa ---. Kun tätä ohjelmaa tullaan noudattamaan asiallisella pohjalla, toivotaan sen kautta saatavan aikaan lähentymistä ja toistensa ymmärtämistä eri puolueisiin lukeutuvien suomalaisten välillä."

Uusi Päivä tähtäsi siis kansalliseen yhteisymmärrykseen – ehkä tosin hieman omilla ehdoillaan. Keskeistä oli tällöin suhde eduskunnan enemmistöpuolueeseen sosiaalidemokraatteihin. Lehti tunnusti, että SDP oli puoluekokouksessaan 18. kesäkuuta ottanut puolueista jyrkimmän kannan itsenäisyyteen. Tätä ajoi erityisesti O.V. Kuusinen. Uusi Päivä kehuikin demareita – ja moitti porvaripuolueiden varovaisia johtajia, kuten J.R. Danielson-Kalmaria, K.J. Ståhlbergia ja R.A. Wredeä.

Kehitystä häiritsi laaja lakkoilu, väkivaltaisuuden yleistyminen ja sotasuhdanteen kääntyminen lamaan. Kirjaltajalakko juhannuksesta elokuun alkupäiviin katkaisi kaikkien porvarilehtien, myös Uuden Päivän ilmestymisen. Näin lehti ei päässyt ottamaan kantaa valtalakiin, jonka eduskunta hyväksyi 18. heinäkuuta puolen yön jälkeen äänin 136-55. Uuden Päivän piiri asettui tällöin SDP:n ja Maalaisliiton rinnalle enemmistöön. Kun Uusi Päivä pääsi viimein kommentoimaa valtalakia, lehden kanta oli kuitenkin sen tavanomaiseen ehdottomuuteen verrattuna horjuva. Valtalain myönnettiin lehden tavoitteiden suuntaiseksi, mutta valiteltiin, etteivät sosialistit olleet hakeneet asiassa yhteistyötä.

Kun tämä teksti voitiin 9. elokuuta julkaista, Kerenskin hallitus oli jo torjunut valtalain ja hajottanut eduskunnan. Uusi Päivä protestoi hajotusta, jota eräät porvarit olivat vauhdittaneet, mutta lähti sitten innolla vaalityöhön. Vanha- ja nuorsuomalaiset muodostivat suuren vaaliliiton, jossa oli sekä nopean itsenäistymisen kannattajia että varovaisen linjan edustajia. Siksi Uusi Päivä julkaisi suosituslistoja itsenäisyyssuunnan kannattajista eri puolueissa ja haukkui niin Helsingin Sanomat kuin Uuden Suomettaren. Silloiset kolmen ehdokkaan listat vielä mutkistivat asetelmaa.

Itsenäisyyssuunta sai monia ehdokkaitaan uuteen eduskuntaan. mutta suurin voittaja oli Maalaisliitto. SDP sen sijaan menetti ehdottoman enemmistön, mikä vahvisti puolueen jyrkän linjaan asemaa.

Eduskunnan viimein kokoonnuttua marraskuun alussa Uusi Päivä saattoi pian kertoa bolševikkien kaapanneen vallan Pietarissa. Eduskunta totesi 9. marraskuuta valtioyhteyden Venäjään katkenneen. Uuden Päivän mielestä se oli katkennut tosin jo maaliskuussa keisarin eroamiseen; lehti ei tunnustanut väliaikaista hallitusta.

Samaan aikaan sisäinen kuohunta voimistui. Vasemmisto julisti suurlakon ja sen äärisiipi vaati kaappaamaan vallan. Tunnetusti eduskunta julistautui yöllä 15.- 16. marraskuuta korkeimman vallan haltijaksi heinäkuisen valtalakirintaman viimeisenä tekona. Tässä roolissa eduskunta saman tien vahvisti kesäiset lait kunnallisesta demokratiasta ja kahdeksan tunnin työpäivästä.

Kuitenkin jo 13. marraskuuta Uusi Päivä oli julkaissut artikkelin "Me varoitamme" tavallaan vastauksena sosialistien Me vaadimme-julistukselle. Lehti varoitti sosialisteja "viimeisen kerran" pyrkimästä "valtiokaappaukseen". Vallankumouksellinen keskusneuvosto peruutti kuitenkin eduskunnan päätösten jälkeen kaappaushankkeen 16.11. kello 07 aamulla äänin 13-12. Tätä Stalin ja Lenin pian moittivat.

Suurlakossa tapettiin ainakin 30 suomalaista, mikä sai Uuden Päivän ensimmäisen kerran vetämään pääotsikon yli koko sivun. Jo aiemmin lehti oli puolustanut suojeluskuntien perustamista. Vasemmalla muodostettiin järjestys- ja punakaarteja. Tie kohti kansallista onnettomuutta alkoi hahmottua.

*

Tunnette kehityksen tästä eteenpäin. Uusi Päivä riemuitsi tietenkin niin itsenäisyysjulistuksesta kuin sen saamasta tunnustuksesta Pietarissa ja muualla. Lehti kannatti muun muassa torpparivapautusta, josta Svinhufvudin senaatti antoi lakiesityksen 25. tammikuuta 1918. Samana päivänä kapinasuunnitelma esiteltiin SDP:n laajennetulle puoluetoimikunnalle. Seuraavan päivän iltana kello 23 tämän talon torniin sytytettiin punainen lyhty liikekannallepanon merkiksi. Samana päivänä Uuden Päivän ilmestyminen katkesi 15.huhtikuuta saakka, jolloin julkaistiin rämäkkä kuvaus punakapinasta. (Se oli kansalaissodan rinnalla lehden, samoin kuin Uuden Suomettaren tuolloin eniten käyttämä termi, vaikka vapaussota-käsitekin välähti.)

Uusi Päivä oli nyt saavuttanut tavoitteensa, Suomen itsenäisyyden. Sen levikki aleni ja syksyllä 1918 se liitettiin suureen puolue- ja lehtijärjestelyyn. Uudesta Suomettaresta tuli Uusi Suomi ja Uudesta Päivästä Iltalehti, joka oli samalla alkuun US:n maanantainumero. Se on kuitenkin jo toinen tarina.

Hyvät kuulijat

Uuden Päivän elämä ei ollut vain poliittista taistelua ja julistamista. Kuten lehden historiikin 1944 julkaissut Eino Railo muistutti, "neuvottelut U.P:n perustamisesta ja johtokunnan kokoukset päättyivät usein veljellisen seurustelun hetkiin, jolloin mielikuvitus jo loihti todellisuudeksi sen, mikä vielä auersi haavekuvana tulevaisuuden ruusunpunaisella taivaanrannalla. Usein näitä yhdessäolon hetkiä vietettiin Suolahden tai Honkajuuren vieraanvaraisessa kodissa. Sanomattakin on selvää, että itsenäisyysaate sai näissä tilaisuuksissa varsin lennokkaan tulkinnan".

Yhteishenkeä vaalittiin myös "Uuden Päivän klubissa", joka perustettiin jo 8. kesäkuuta 1917 Vanhassa Ylioppilastalossa. Sen johtokuntaan kuului lehden sisäpiirin ohella johtaja K.A. Koskinen, joka oli Kössi Koskisena ollut Kansan Lehden ensimmäisiä päätoimittajia ja SDP:n kuuluisan Forssan kokouksen puhelias osanottaja. Hän vaurastui perustamalla kansanravintoloita – ja ryhtyi kokoomuslaiseksi. Toki hänen jälkeläisissään oli myös Tiedonantajan toimittaja. Uuden Päivän klubille Koskinen lienee ollut hyödyllinen siksi, että yksi hänen ravintoloistaan oli Uudessa Ylioppilastalossa myöhemmän Hungarian tiloissa.

Klubin kokouksessa 6. lokakuuta kuultiin jääkäri Aarne Sihvon sepittämä ja hänen Sam-veljensä säveltämä laulu "Elon mainingit korkeina käyvät". Seuraavassa kokouksessa 3. marraskuuta 1917 Laulu-Miesten kuoro esitti tiettävästi ensi kerran Sibeliuksen Jääkärien marssin. Samoihin aikoihin se esitettiin Suomen Liikemies-yhdistyksen illanvietossa pianoversiona. Ensiesityksistä on tosin ristiriitaisia tietoja. Joka tapauksessa nuotit salakuljetettiin jääkärilipun kera Libauhun eli Liepajaan, jossa pataljoona odotti paluuta kotimaahan. Julkinen ensiesitys oli suuressa itsenäisyysjuhlassa 19. tammikuuta 1918.

Uuden Päivän klubin omassa itsenäisyysjuhlassa 12. tammikuuta 1918 Vanhan Ylioppilastalon Musiikkisalissa oli kunniavieraana senaatin puheenjohtaja P.E Svinhufvud, joka kertoi Siperiassa kuulleensa jääkäreistä ja ajatelleensa, että "vielä niitä sentään on miehiä, vielä ei kaikki ole kadotettu". Mukana oli myös virolaisia vieraita, muun muassa Jaan Tönisson. Virolle historian ovi avautui kuutisen viikkoa myöhemmin, 24. helmikuuta, jolloin heimokansa julistautui itsenäiseksi.

Ehkä tämä juhlamme jatkaa Uuden Päivän klubin parhaita perinteitä.

Lopuksi:
 
Uusi Päivä liittyy liittoomme erityisesti siksi, että sen päätoimittajasta Kaarlo Koskimiehestä tuli liittomme puheenjohtaja vuosiksi 1923-28 ja Väinö Nuortevasta sihteerimme peräti vuosiksi 1926-43. Eräät muutkin Uuden Päivän tekijät vaikuttivat liitossamme – lehden taloudenhoitaja Gabriel Pätynen peräti 46 vuotta rahastonhoitajana. Eino Railo oli sen sijaan Nuorsuomalaisen Sanomalehtimiesyhdistyksen johtokunnan aiempi jäsen eikä liene vaikuttanut piirissämme. Toki hän oli Uuden Suomen kiistelty kirjallisuuskriitikko 1930-luvun lopulla.

Sadan vuoden etäisyydeltä voimme helposti arvioida ja arvostellakin Uuden Päivän tekijöitä. Heidän rohkeuttaan ajaa ihanteitaan vastoin vanhojen johtajien varovaisuutta pitää kuitenkin ihailla. He myös saavuttivat päätavoitteensa, Suomen itsenäisyyden. Lehti tavoitteli vaikeissa oloissa myös kansallista eheyttä. Sehän on nykyisen juhlavuoden teema – yhdessä. Siihen on hyvä edelleen pyrkiä.

Jyrki Vesikansa

 

 

www.sanomalehtimiesliitto.fi      Lähetä sähköposti osoitteella: sihteeri(at)sanomalehtimiesliitto.fi     Korvaa sähköpostiosoitteissa (at) kirjaimet @-merkillä
  2008 © SSL