VTM Jyrki Haikonen
Alustuspuheenvuoro

Miksi mediaa vihataan?

Läsnä oleville on selvää, että illan aihe on laaja ja epämääräinen. Mitä asioita haluamme painottaa? Ajamme takaa olentoa upottavalla suolla.
 
Miksi mediaa vihataan? Ymmärrän otsikon olevan kärjistys. Muitakin vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla: Miksi mediaa inhotaan? Miksi mediaa halveksitaan? Miksi mediaa pelätään? Miksi mediaan ei luoteta?
 
Sitä paitsi kysymyksen olisi voinut esittää toisinkin: Miksi mediaa ja mediaväkeä ihaillaan? Miksi mediaa rakastetaan? Miksi mediaa kunnioitetaan? Miksi mediaan luotetaan? En kuitenkaan aio vesittää teemaa ryhtymällä kehumaan mediaa. Imarteluahan toimittajat kuulevat ihan tarpeeksi.

- Mikä media?

Ensiksi on yritettävä vähän käsitteellistää ja jäsentää. Mikä media? Mediaa on monenlaista. Journalisti selviytyy yleensä kritiikistä sillä, että toteaa median jakautuvan monenlaisiin osiin, joilla kullakin on omat toimintakenttänsä ja omat toimintaperiaatteensa ja omat eettiset sääntönsä. Vaikka median moninaisuus onkin totta, tälle tilaisuudelle sellainen vastaus tuskin riittää. On kai vielä olemassa myös koko alaa koskevia yleisiä periaatteita.
 
Median valtaa ja vastuuta pohdittaessa ei pitäisi korostaa liikaa eri välineiden teknisiä eroja. Nehän ovat enemmänkin vain ilmaisukeinojen eroavaisuuksia. Kun yksityisyyden suojaa loukataan, kohteelle on sivuseikka, tuleeko hän runtatuksi television, päivälehden vai iltapäivälehden ilmaisullisin keinoin.
 
Tämän keskustelun tarpeisiin media on ehkä yksinkertaisinta määritellä tiedon välittämiseksi. Televisio, radio, päivälehdet, iltapäivälehdet, aikakauslehdet ja sitten jatkeena täsmentymätön joukko nk. uusmediaa internetistä kuvapuhelimiin. Teemamme kannalta myös yksi hyvä vaihtoehto on määritellä media sellaiseksi, miksi kansalaisten voi olettaa käsitteen nykyisin ymmärtävän. Silloin se sisältää sekä tiedonvälitystä että viihteellistä mediaa. Vasta Myyrmäen pommi-isku toi Suomessa internetin keskustelupalstat yleisön tietoisuuteen eräänlaisena mediana . - En ole ihan varma kuuluuko internet ja sen sisältämä vallankumouksellinen, käyttäjälähtöinen kansalaismedia tämän illan keskustelun piiriin. Se selviää.

- Mitkä osapuolet?

Ja kun puhutaan suhtautumisesta mediaan on varmaan määriteltävä, keiden suhtautumisesta on kysymys. Kolme pääryhmää on helppo nostaa esiin: ensimmäiseksi mediaväki (mm. toimittajat, kustantajat), toiseksi päättäjät / päätöksentekijät eli vallankäyttäjät ja kolmanneksi kansalaiset (kuluttajat, asiakkaat, lukijat, katsojat jne.) Näistä kaksi ensiksi mainittua ryhmää, media ja päättäjät on aina nähty kentän hallitsijoiksi, draaman tähdiksi.
 
Jos joku sattuisi vihaamaan mediaa, varmaankin sellainen syy saattaisi olla päättäjillä , joilla useimmiten tarkoitetaan poliitikkoja, virkamiehiä, yritysjohtajia ja muita valtaa hallussaan pitäviä. Onhan media aina herhiläisenä kimpussa. Myös keskustelu yksityisyyden suojasta on viime aikoina ulottunut yhä useammin tähän ryhmään. Omien havaintojeni mukaan päättäjille on kuitenkin tavallisinta arvostella mediaa asiantuntemattomuudesta, siis ammattitaidon puutteesta. Siitä puhutaan paljon, ainakin takanapäin.
 
Median ja päättäjien suhde on todellisuudessa äsken mainittua vastakkainasettelua monimutkaisempi. Päättäjät ja media edustavat pitkälle samaa maailmaa tai maailmankuvaa. Sitä voi luonnehtia edistykselliseksi maailmankäsitykseksi; niin päättäjät kuin mediakin uskovat siihen, että kehitys kehittyy ja että kaikesta huolimatta maailma kulkee parempaan suuntaan ja että kehitys on sittenkin hallittavissa kunhan on tarpeeksi viisaita johtotähtiä (kuten päättäjät ja media).
 
Toisaalta median kuitenkin sanotaan tuovan kaikista asioista esille vain synkän, väkivaltaisen ja onnettoman puolen. Eli että kyyninen mediaväki ajaa maailmaa tuhoon korostamalla vain kielteisiä asioita näkemättä ihmisessä mitään hyvää. Mutta totuushan meidän on kerrottava ja vain totuus , sanoo siihen toimittaja.
 
Median ja vallankäyttäjien suhteen lisäksi on olemassa symbioottisempi suhde ja se on julkkisten ja median suhde. Julkkiksia ei olisi ilman mediaa - enkä ole enää ihan varma, olisiko olemassa enää mediaa ilman julkkiksia. Tästä teemasta en osaa sanoa mitään erityistä, joten asia jää keskustelun varaan. Julkkisjournalismi on tämän päivän median laaja ja erittäin näkyvä osa. Sen kupeessa elää meille katsojille ja lukijoille tuo niin nautinnollinen ilkeämielisyyden journalismi.

- Mitkä kansalaiset?

Kolmas osapuoli, se kenelle mediaa tehdään ja ketä varten media kai eniten on olemassa, on suuri yleisö, kansalaiset. Kansalaiset on nähty maailmanlaajuisen media-auditoriumin yleisöksi, ei ehkä niinkään osapuoleksi tai kannanottajaksi (paitsi yleisön osastoissa). Kansalaisen osuutena on ollut ostaa ja maksaa, tilata, lukea, katsoa, kuluttaa, äänestää, uskoa, luottaa& Media on ollut kansalaisten asialla kansalaisten valtuuttamana hoitamassa kansalaisille tärkeitä asioita. Suhde on ollut vahva.
 
Tämä kuvio, kahden varsinaisen ja kolmannen hieman ulkopuolisen, passiivisen osapuolen asetelma on muuttumassa. Kansalaiset, kuluttajat ovat alkaneet suhtautua mediaan entistä arvioivammin; kriittisten äänenpainojen määrä lisääntyy. Kehitys ei ole yllättävää, se liittyy kansalaisyhteiskunnan vahvistumiseen. Tästä sitten seuraa, että media ei saa kansalaisilta ja perheiltä enää samanlaista täysimääräistä tukea kuin aikaisemmin. Median arvostelu on lisääntynyt ja muutos näyttää tulleen medialle yllätyksenä. Se mitä tuomioistuimista on kuultu ja nähty viime aikoina on ainakin osaksi heijastusta kansalaismielipiteen muutoksesta. Väittämän todenperäisyydestä voitaneen keskustella.
 
Ajattelen siis, että media ei ole oikein havainnut ajan hengen muuttumista tai se ei ole ymmärtänyt muutoksen syitä. Mediakritiikin käsite on kyllä elänyt alalla, mutta sittenkin paljossa sisäänlämpiävänä viitekehyksenä, ilman riittävää yhteyttä koko yhteiskuntaan.
 
On kyllä vaikeata tietää, mitä kansa mediasta todella ajattelee. En ole liioin havainnut, että Helsingin Sanomat, Yleisradio, MTV tai väli-Suomen sanomalehdet olisivat ahkeroineet mediaa koskevien selvitysten parissa, eivät ainakaan julkisten. Ja kuitenkin vain julkinen keskustelu vaikuttaa käyttäytymiseen, työskentelemme sitten millä alalla tahansa. Media ei, oman etunsakaan vuoksi, saisi jäädä varjoon tälläiseltä arvioinnilta.

- Mitkä mielipiteet?

Suomalaisten näkemyksiä mediasta on selvitetty jonkin verran erilaisissa asennetutkimuksissa. Selvää ensinnäkin on, että media on kansalaisten mielissä noussut merkittäväksi vallankäyttäjäksi. Kahdestakymmenestä kahdesta yhteiskunnallisesta vaikuttajatahosta median liian paljon valtaa osuus oli kaikkein suurin (EVA, Mielipiteiden sateenkaari, 1998). Yksi prosentti suomalaisista arveli medialla olevan liian vähän valtaa.
 
Edellistä kiinnostavampia lienevät suomalaisten luonnehdinnat maamme nykyisestä mediasta, nämäkin vuodelta 1998 (EVAn em. asennetutkimus). Yhteensä kahdenkymmenen seitsemän asian listalla seuraavat kymmenen näkökantaa painottuivat eniten:
 
Suomalainen media on: 1. Nopea ja tehokas tiedonvälittäjä 2. Korostaa liikaa sensaatioita asioiden kustannuksella 3. Huomattava vallankäyttäjä 4. Kaupallistunut liiaksi 5. Monissa tapauksissa mennyt liian pitkälle ihmisjahdissaan 6. Pinnallistunut ja viihteellistynyt liiaksi 7. Yhdenmukaistunut liiaksi, viestimien omaleimaisuus on vähentynyt 8. Omistus keskittymässä liian harvoihin käsiin 9. Pakottaa julkisuuden henkilöt toimimaan median ehdoilla 10. Asenteellinen, toimittajien mielipiteitä toitottava. Väestöryhmittäin tarkastellen asenteet olivat tässä kysymyssarjassa jopa poikkeuksellisen yhdenmukaiset.
 
Pari lisäpoimintaa vielä. Kahdenneksikymmenenneksi (20.) sijoittui luonnehdinta sananvapauden ja moniarvoisuuden tehokas toteuttaja ja vasta kahdenneksikymmenenneksi kuudenneksi (26.) luonnehdinta rakentavasti kriittinen, puuttuu vain todellisiin epäkohtiin . Nämä kaksi viimeksi mainittua kohtaa kuvaavat hyvin median tehtävän vaikeutta vaatimusten ristitulessa.
 
Yksi tai useampikaan asennetutkimusten kysymyssarja ei tietenkään anna ainoaa oikeaa ja kattavaa vastausta suomalaisten näkemyksiin tämän päivän mediasta. Tiedonvälityksemme on joka tapauksessa kansalaisten mielestä teknisesti korkealla tasolla ( nopea ja tehokas tiedonvälittäjä ). Mutta onko niin, että media kantaa tänä päivänä jonkinlaista valkoisen miehen taakkaa eli sillä olisi yleinen, tarkemmin määrittelemätön syntilista kaikesta siitä mitä se tekee? Tässä ollaan siis syntipukkiteorian äärellä.
 
Kansalaisyhteiskunnassa kansalaiset ovat oppineet medialta jotakin. Näissä em. media-arvioissa on nimittäin samanlainen tiukka ote kuin mikä medialla on sen harjoittaessa kritiikkiään kaikkia muita yhteiskuntatahoja kohtaan.

- Mikä tehtävä?

Onko medialle käynyt samalla tavalle kuin politiikalle? Media on samanlaistunut, värisävyt ovat muuttuneet haaleiksi, populismi on lisääntynyt, viihteellisyys valtaa alaa ja hyvää ammattitaitoa on entistä vaikeampaa erottaa kaiken mössön seasta. Ainakin markkinointipuolella media antaa samanlaisia katteettomia lupauksia kuin mitä poliitikot antavat ja mistä syystä politiikkaa ironisoidaan. Mutta kuka ironisoisi tästä mediaa?
 
Ilmeisesti ihmiset arvioivat mediaa uudella tavalla nimenomaan ajan ongelmia vasten. Globaaliyhteiskunnassa koettu turvattomuus, väkivalta, huoli lapsista ja samalla myös koulutustason nousu saavat lukijat ja katsojat pohtimaan tiedonvälityksen ja viihteenkin asioita näkökulmista, jotka eivät ennen tulleet lainkaan mieleen. Silloin nousevat vastuullisuutta koskevat kysymykset pintaan. Se taas on aina herättänyt mediassa hämmästystä, ja ongelmien torjunta puolestaan kyvyttömyyttä vastata uskottavasti uusiin kysymyksiin.

- Mikä sananvapaus?

Kun mediasta puhutaan, aina lopuksi tullaan sananvapauteen. Sananvapauden puolesta taisteleminen on aina yksiselitteisesti oikein. Kaikkein ymmärrettävintä se on silloin, kun vastapoolina on diktatuurinen sensuuri. Nyky-yhteiskunta on huomattavan monijakoinen ja moni-ilmeinen. Sananvapaus saa uusia sävyjä. Joudutaan miettimään sitä, mitä on sananvapaus ja mitkä ovat sen ulottuvuudet. Minkälaisesta ja minkälaisen median sananvapaudesta puhutaan? Ja kuka annostelee sananvapautta, onko sekin kohta kansanäänestyskysymys? Oikeuslaitos on ilmeisesti valmis hoitamaan omalta osaltaan tätä tehtävää.
 
Pelkään sitä, että media käy pitkän päälle tappiollista kamppailua, jos se vetoaa kovin yksiselitteisesti ja jäykästi sananvapauteen. Media näyttää pysyttelevän yllättävän vanhahtavissa keskusteluasetelmissa samaan aikaan, kun yhteiskunta ja median toimintaympäristö jatkuvasti muuttuvat ja kun media itsekin muuttuu. Medialta ja sen eri osilta odotetaan tekemistensä perusteluja.
 
Luottamus kansalaisten tukeen kaikissa tilanteissa voi osoittautua harhaksi. Suomalaiset näkevät mediansa yhä useammin yhdeksi vallankäyttäjäksi muiden joukossa. Sillä on omat etunsa ajettavanaan. Näitä etuja se saattaa ajaa hyvinkin häikäilemättömästi. Sillä on omat linnakkeensa tarkoitan kansainvälisiä ja kotimaisia mediataloja. Mitä on enää näiden yhteen kietoutuvien suoritusten ja pyrkimysten ulkopuolella? Lisäksi media on nykyajan ei siis keskiajan ammattikunnista yksi kaikkein tiukimmin yhteen liittoutunut.